Siirry suoraan sisältöön

Usko ja isänmaa

Maailma kuohuu, ja se vaikuttaa myös meihin. Sota on Ukrainassa lähempänä kuin Ivalo. Suomalaisia rauhanturvaajia on keskellä kriisi- ja sotatoimia Libanonissa. Monenlainen informaatiovaikuttaminen repii huomiotamme asioihin, joiden todenperäisyyttä on vaikea varmistaa. Me suomalaiset tiedämme itsenäisyyden… 

Kolminkertaisen olympiavoittajan jämäkkä toivomus suomalaisille

Minulla on ollut etuoikeus edustaa Suomea lukuisia kertoja urheilu-urani aikana ja kantaa Suomen lippua maaliviivan yli eri kilpailuissa, kuten Salt Lake Cityn olympialaisissa vuonna 2002. Kolme olympiavoittoa oli kovan harjoittelun tulos, mutta myös Taivaan Isän… 

ONKO SUURUUS HULLUUTTA VAI VIISAUTTA

Onko suurin aina kauneinta ja parasta? Kautta aikain ihminen on halunnut nousta suureksi. Joidenkin tavoite on hallita maailmaa. Kulisseissa on korkean tason unelma: Yksi hallitsija, yksi valuutta, yksi uskonto eli Uusi Maailman Järjestys. Nykypäivänä rikotaan… 

SUOMESSA TARVITAAN LÄHETYSTYÖTÄ, MILLAISTA?

Äskettäin luin lehdestä jutun mormoninuorten lähetystyöstä. He haluavat aidosti suomaliset uskoon. Juttu ei kerro, mitä uskoa nuoret tarkoittavat. He pelkäävät tulevansa sekoitetuiksi Jehovan todistajiin. On hyvä tietää, että kumpikaan näistä suuntauksista ei ole kristillinen. Ne… 

PYHÄ VAI PAHA SOTA

Sain luettavaksi Jouni Tillin kirjoittaman kirjan Suomen Pyhä Sota. Se antoi sysäyksen hieman pohtia aihepiiriä. Kirja kertoo varsin selkeästi Suomen papiston ja kirkollisen johdon asenteista ja toimista lähinnä Jatkosodan aikana 80 vuotta sitten. Minusta kirja… 

SAATANA SAAPUI MOSKOVAAN

Neuvostokirjailijan Mihail Bulgakovin pääteos oli ”Saatana saapuu Moskovaan”. 1930-luvulla kirjoitetun satiirin aikoina elettiin tyranni Josif Stalinin aikoja. Tietäen maansa linjan , kirjailija ei uskonut tekstinsä pääsevän julkisuuteen. Kirja julkaistiin vajaa 30 vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen,… 

MISTÄ PARAS APU RIIPPUVUUKSIIN?

Riippuvuudet eli addiktiot tärvelevät suomalaisten terveyttä, perheitä ja yhteiskuntaa. Todellista vapautumista lääkkeellinen tai terapeuttinen apu harvemmin antaa. Helpotusta toki tulee. Mielestäni vertaistukihoito (AA-liike) on ollut tehokas apu raittiuteen. Ei sekään kaikille sovi. Liike alkoi lähes… 

SINIRISTILIPPU ON SUOMALAISEN MIELEEN

On taas alettu keskustelemaan Pride-liputuksesta. Vastustajia helposti mollataan ajasta jälkeen jääneiksi. Sanotaan, että liputus auttaisi kaikkien mahdollisuutta olla omana itsenään. Liputusko tuon oikeuden antaa? Usein eri ryhmät voisivat elää rauhallisesti, jos aggressiiiviset etujärjestöt rauhoittuisivat. Kun… 

POLIITTINEN AJOJAHTI LÄHENTELEE RASISMIA

Aikanaan monet hengelliset tahot olivat sitä mieltä , ettei uskovien tule osallistua yhteiskunnallisten, poliittisten asioiden hoitoon. Aika on muuttunut ja tässä suhteessa ymmärrys on kasvanut. Kristikansan Jumalalta saama näkemys ja voimakin tulisi näkyä Suomessakin lisääntyvästi.… 

RAKKAUDEN JA SUVAITSEVAISUUDEN INFLAATIO

Rakkauden ja suvaitsevaisuuden inflaatio Iltapäivälehdistön ylivoimainen myyntivaltti on erilaiset rakkautta täynnä olevat lööpit. Rakkauden liekki on syttynyt, iso juttu. Muutaman kuukauden tai vuoden kuluttua sama liekki on sammunut,iso tai isompi juttu. Elämää kokemattomat rakkauden apostolit…